Te vain tulette ja menette. Viivytte hetkisen, mutta ette koskaan jää.
Ettekö ymmärrä että minä olen yksin? Kaltaistani voin kaukaa katsella, mutta tavata en koskaan.
Näen yön vaihtuvan aamuksi, syksyn talveksi. Kylminä, pimeinä päivinä minua lämmittää vain muistot kesän vehreydestä, elämästä.
Tästä paikasta minä katselen vuodenaikojen vaihtelua, jotka hitaasti syövyttävät pintaani.
En valita, vaikka potkisitte tai hyppisitte päälläni. Annan anteeksi, vaikka raaputtaisitte arvet pintaani.
Silti pyydän: kertokaa minulle tarinoita, jakakaa murheet kanssani. Levätkää hetki luonani ja silittäkää kiitokseksi.
Minulla ei ole kiire. Olen aina käytettävissänne. Teitä varten synnytetty, muovattu palvelemaan.
Penkki on henkilöity persoonalliseksi tässä tekstissä -> toimii!
VastaaPoistaTeksti lähenee runoa.
Lähetä penkki-kilpailuun!
Tekstin lukemisen jälkeen en varmaan enää pysty istumaan penkille ennen kun olen sitä lähemmin tarkastellut ja siihen tutustunut.. tosi hyvä teksti!
VastaaPoistakauhean surullinen elämä penkillä. Osaan kuvitella miltä se näyttää: Sillä on ruostuneet metallijalat, sen istuinosa koostuu kahdesta vettyneestä lankusta, jotka on kaiverreltu ja kirjoiteltu täyteen törkeyksiä ja selkänojankin lankusta osa on lahonnut. Tekstinä mainio :)
VastaaPoistaHyvä katsaus kaltoinkohdellun penkin elämään. :) Hyvä oivallus kirjoittaa asioista penkin näkökulmasta. Koko teksti toimii todella hyvin! :)
VastaaPoistaSurullisen kaihoisaa penkin elämää, koskettavasti kirjoitettu. Toivottavasti penkki saa seurakseen pian toisen penkin :)
VastaaPoistahieno ja erilainen :) penkki kuin henkilö. teksti tuntuu tosi koskettavalta, vaikka periaatteessa puhutaan muutamasta laudasta ja metalliputkesta.
VastaaPoistaps. toivottavasti niillä ei oikeasti ole tunteita :|
Tosiaankin, ensi kerralla penkille istuessani katson penkkiä aivan toisin silmin. Hieno teksti! :)
VastaaPoistaTeksti on nyt SAMKin Penkki!-julkaisun toimittajalla ja tulee mahdollisesti kirjaan, joka julkaistaan syyskuussa 2011.
VastaaPoista