Smaragdinvihreä kärpänen

Virva katseli uteliaana kärpäsen liikkumista pyöreämuotoista ikkunaa pitkin. Hyönteiset olivat mielenkiintoisia eläimiä vaikka surisivatkin joskus ympärillä inhottavasti. Varsinkin kesäisin uidessa ne tuntuivat tykkäävän märästä ihosta liiaksikin. Virva katseli siniset silmät suurina kaunista väritystä, kun ikkunassa liikehtivä auringonvalo heijastui kärpäsen siivistä ja sai ne välkehtimään vihreänä. 

Hitaasti Virva vei pienen kätensä kohti ötökkää ja yritti kopata sen kämmeneensä. Se ehti kuitenkin livahtaa karkuun ja lensi pöristen seuraavaan ikkunaan. Pahus, Virva ajatteli ja nyki harmissaan kullanvaaleita, vaaleanpunaisilla nauhoilla kiinnitettyjä lettejään. Seuraavassa hetkessä hän livahti paikoiltaan ja kömpi valkoisen hameen peittämien jalkojen ohi käytävälle.

-Minne sinä menet? ruskeatukkainen nainen penkillä kysyi neuletyönsä äärestä.

-Yritän saada kärpäsen kiinni, Virva tokaisi kirkkaalla äänellä.

-Älä mene liian kauas, nainen varoitteli ja vastaukseksi Virva pudisteli päätään letit heiluen.

Varovasti hän kurkisti seuraavan penkin taa, joka näytti olevan tyhjillään. Hihkaisten hän hyppäsi istumaan, pomppi siinä hetkisen ylös alas ja heilutteli jalkojaan ulos katsellen. Maisema vilahteli junan ohi nopeasti, kuin lentäen. Virva päätteli, että junalla oli näkymättömät siivet, joita matkustajat eivät nähneet.

Samassa hän huomasi ikkunaruutuun jähmettyneen kärpäsen ja hänen huomionsa siirtyi sen hennosti nykiviin siipiin. Hitaasti, lihakset jännittyneinä, hän siirtyi penkiltä toiselle ja tirkisteli pahaa-aavistamatonta ötökkää. Varovasti, varovasti, Virva ajatteli ja lähestyi sitä vatsa jännityksestä kippuralla. Hiljaa hän kohotti kätensä, kunnes se oli jo melkein kärpäsen yllä. Nopeasti hän läimäytti kätensä ruutua vasten silmänsä ummistaen.

Vasta tuntiessaan liikettä kämmenensä alla hän uskalsi avata silmänsä. Kärpänen pörisi kiihdyksissään loukkuun jääneenä ja Virva hihkui riemusta.

-Äiti, äiti, minä sain sen!

Ruskeatukkainen nainen hymyili tyttärensä innostukselle. 

-Hienosti tehty, hän sanoi ja otti kerältä lisää lankaa. Virva piti ulos pyrkivää kärpästä vielä hetken aikaa kämmenensä alla, kunnes päästi sen menemään. 

-Minä olen kissa ja sinä olet hiiri, hän totesi leikkisästi leveä hymy naamallaan.

Kaikki kauniit muistot

Irina säpsähti hereille ja räpytteli silmiään. Hän oli huomaamatta nukahtanut sohvalle pitkän päivän ja raskaan aterian jälkeen. Tv oli unohtunut auki ja julisti nyt laihdutuspillerien ihanuutta.
Haukotellen hän venytteli kankeita jäseniään ja surffaili hetken ohjelmatarjontaa vilkuillen. Kello oli jo paljon eikä mitään järkevää katsottavaa enää tullut. Hän oli jopa nukkunut lempiohjelmansa Putoksen ohi. Irina nousi huokaisten ja tallusteli ikkunan ääreen.

Alhaalla Hämeentiellä autot risteilivät keltaisina valopilkkuina kuin pienet hyönteiset suuntaan ja toiseen. Tammikuun illan hämärä oli levittäytynyt suomalaisen kaupunkimaiseman ylle ja hohteli nyt sinisen ja violetin eri sävyissä. Irina veti raskaat puuvillaverhot ikkunan suojaksi ja suunnisti keittiöön, jonka työtasolla odottivat vastaostetut, herkulliset greipit.
Hän napsautti valot matalalla roikkuvaan kattolamppuun, mutta tuolilla lojuva punainen kaulaliina pysäytti hänet niille sijoilleen. Kuinka se oli siihen joutunut?

Värähtäen Irina ojensi kätensä kohti hapsureunaista kaulaliinaa ja painoi sen kasvojaan vasten. Hän pystyi vielä aistimaan siinä edesmenneen miehensä tuoksun.
Elias oli työskennellyt vartijana suuressa kauppaketjussa ja saanut surmansa ampumavälikohtauksessa vain vuotta aiemmin. Kauniit ja kipeät muistot tulvahtivat esiin ja pari kyyneltä vierähti poskelta kaulaliinan nukkaiselle pinnalle. Miehensä kuoleman jälkeen Irina oli muuttanut Jyväskylään sukulaistensa kotiseudulle aloittaakseen uuden elämän.

Hetken muisteltuaan menetettyä rakkautta hän laskosti liinan hellästi ja vei sen muiden kaltaistensa joukkoon eteisen puiseen kaappiin. Hälventääkseen herännyttä yksinäisyyttään hän napsautti ohimennessään radion päälle. Kanavalla mies lauloi jotakin uudesta alusta ja Oulunjoen kauneudesta. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina.